VILJAKÄÄRMEET

Viljakäärmeet

Yleistä:

Viljakäärmeet (Elaphe.G.Guttata) kuuluvat pieniin/keskikokoisiin kuristajakäärmeisiin. Kooltaan viljakäärmeet ovat n. metrin molemmin puolin, riippuen yksilöstä etc. yli 150cm. viljakäärmeitäkin on. Pienimmät voivat tosin jäädä reilusti alle metrin mittaan n. 80cm. Viljakäärmeitä tavataan luonnossa yhdysvaltojen kaakkoisosissa. Luonnossa niiden ravinto koostuu pienistä nisäkkäistä (jyrsijät),linnunpoikasista, lintujen munista, liskoista ja sammakoista. Poikasena suurin osa ravinnosta on liskoja tai pieniä sammakoita. Terraario-oloissa ravinto koostuu lähes yksinomaan jyrsijöistä.



Terraario ja sisustus:

Viljakäärmeet ovat suhteellisen helppoja terraario eläimiä ja sopivat täten mainiosti ensimmäiseksi käärmeeksi. Se ei ole niin turhan tarkka jos pikkaisia kompurointeja tapahtuu. Tietenkin ainahan on tärkeää että pyritään olosuhteet tekemään käärmeelle oikeiksi. Yhdelle aikuiselle viljakäärmeelle riittää n. 100 l. terraario, joka sisustetaan piilopaikoilla (mitä useampi sen parempi) ja mahdollisesti myös oksilla joilla käärmeet pääsevät kiipeilemään. Viljakäärmeet ovat suhteellisen aktiivisia joten isompikaan tila ei jää käyttämättä. Yksilöissä on tietenkin eroja , toiset ovat liikkuvaisempia kuin toiset. Tärkeimpiä tekijöitä viljakäärme terraariossa oikea pohjamateriaali, lämpötila ,puhtaus, piilot ja vesikuppi. Terraarion yleislämpönä saa olla tavallinen huoneenlämpö 22-23 astetta, lämmittelypaikalla lämmön pitäisi nousta 30-35 asteeseen. Lämmittelypaikan lämmön voi nostaa lämpömaton, lämpökaapelin tai spottien avulla. Spotteja käytettäessä on syytä muistaa suojata se niin ettei käärme pääse polttamaan itseään. Lämpömattoa tai kaapelia käytettäessä on muistettava että käärmeellä on oltava mahdollisuus myös viileämpään tilaan.. joten max. puolet terraarion pohjapinta-alasta saa olla lämpömaton kohdalla, 1/3:kin riittää hyvin. Kaapeli ja matto sijoitetaan terraarion ulkopuolelle ja aina on hyvä tarkistaa ettei terraarion pohja pääse kuumenemaan liiaksi. Terraarion ilmankosteus saisi olla 40-70% luokkaa, eli mitään suurempia kommervenkkejä ei tarvitse sen suhteen viritellä. Kosteuden saa hyvin pysymään noissa lukemissa isohkon vesikupin ansiosta ja mikäli haluaa myös eläviä kasveja voi terraarioon laittaa (jotkut käärmeet kyllä innostuvat kaivamaan kukat juurineen ylös ruukuistaan), elävät kasvitkin nostavat terraarion kosteutta. Itse pidän myös kosteaa turveboxia käärmeillä joka onkin suosittu aina nahanluonnin yhteydessä. Pohjamateriaalina itse käytän Mörttiröpöä eli haapahaketta, muita hyviä vaihtoehtoja on kuorikate, talouspaperi ja sanomalehtipaperi (ei ehkä se esteettisin vaihtoehto mutta käytännöllisin). Myös turvetta käytetään suhteellisen paljon terraarion pohjilla. Mikäli jotain haketta käytetään terraariossa on syytä syöttää käärme erillisessä ruokintaboxissa koska nieltynä hake saattaa aiheuttaa suolitukoksen ja pahimmassa tapauksessa se voi johtaa eläimen kuolemaan.


Hoito:

Yleisesti ottaen viljakäärmeet ovat helppo hoitoisia eläimiä kun perusasiat ovat kunnossa. Siivotaan kun käärme on ulostanut/muuten sotkenut + suursiivous sitten kun nokkaan alkaa tuoksua jokin muu kuin mitä pitäisi eli n. 1-2 kertaa vuodessa. Suursiivousta tehdessä on muistettava pestä/vaihtaa uusiin kaikki likaantuneet "sisustukset", pyyhkiä myös pohja ja seinä liasta, itse käytän virkonia mutta tolu käy samaan tarkoitukseen vallan mainiosti. Muistathan huuhdella tolun pois huolellisesti. Ruokintakin on yleensä helppoa, poikasille tarjotaan ruokaa 4pvän välein ruokintavälin pidentyessä aina kun siirrytään seuraavaan kokoon. Aikuisia ruokitaan n. 10 pvän välein ja vesi vaihdetaan päivittäin. Itse en nyt kovin syventävästi tässä kertoile viljakäärmeistä koska niistä löytyy jo suhteellisen paljon hyviä sivuja joita lukemalla saa yksityiskohtaisempia tietoja kaikilta osa-alueilta.