FIN42110/99 LY
s. 30.10.1999
kasv. Arja Lehto-Oja, Oulu
om. Sanna Lehtonen, Oulu

Terveystarkastukset:
Silmät terveet
Polvet 0/0
Sydän terve
Näyttelyt:
FIN MVA, JV-00, V-01

 
 
 
 


Venla syntyi Oulun Rajakylässä lokakuun viimeisenä päivänä 1999, pentueeseen kuului hänen lisäkseen 2 tricolor narttua ja 1 tricolor uros. Tulo meille oli pienoinen vahinko ;) Kävin katsomassa pentuja niitten ollessa noin 7 vkon ikäisiä, samantien huomasin varanneeni ainoan blenheim-pennun. Moni muukin oli kysellyt Venlaa, mutta kun oli yhteydenotot jääneet väliin, sain Venlan itselleni. Osanottoni niille, jotka jäivät tätä hurmaavaa persoonaa vaille..

Venla on SUURI persoona, suuri koira pienessä paketissa. Ehkä osansa sille on antanut se, että hän on joutunut kasvamaan isompien koirien seassa, jolloin ei ole pystynyt olemaan pieni.. tai voi jäädä jalkoihin.. tiedä häntä. Meillä Venla lenkkeilee isojen kanssa siinä missä isot itsekin, matkan pituudella ei ole väliä. Ja kaikkiin harrasteisiinkin hän olisi kovasti aina lähdössä mukaan.

Näyttelyitä kierrettiin ensimmäiset 1,5 vuotta ahkerasti. Sitten tulikin luova tauko, kun ensimmäisen kerran päätimme Venlan pennuttaa. Miespä ei ollutkaan innostunut neidistä ja vaihdoimme viime tipassa urosta. Huonoa mäihää ja Venla ei tullut kantavaksi. Kesä sitten kierrettiin noita lähellä olevia näyttelyitä ja seuraavasta juoksusta sitten pennut (s. 24.2.2002 1 u + 2 n) saatiin maailmaan. Siinä meni kevät niitä hoidellessa. Loppukesästä ja alkusyksystä kävimme kansainvälisiä näyttelyitä kiertämässä ja cacibeja keräämässä.

Lisää juttua Venlasta tulossa pian.



   

INT, FIN, S, DK, AM, LV, EST,
LTU CH PMV-99, V-99-00-01
Cragsmoor Murray
AM CH
Dreamridge Dear Sir
AM CH
Dreamridge Dear Jeffery
AM CH
Dreamridge Dear Lizabet
Cregsmoor Beaudacious AM CH
Tudorhurst Le Beau
AM CH
Dreamridge Dear Whisper
FIN CH PMV-97
Hylites Sunflower
INT, FIN, LTU, EST CH
EstV-96, V-96, LtiV-96
Lachlan Master Angnus

Tudorhurst Triton
S CH SV-92
Braids Amanda
Cavannes Apricot Flower FIN CH EUV-91
Maplehurst My Edwin
FIN CH
Maibee Maguerita